Hakalanmäen asuinaluetta alettiin rakentaa 1970-luvulla. Kuvassa Ahmankadun rivitaloja.
Lähinnä rivi- ja omakotitaloista muodostuva alue valmistui pääosin 1980-luvulla.
Poronkadun rivitaloja.
Näädänkadulla sijaitsee kolme ns. Domino-tekniikalla toteutettua asuintaloa. Kuvan talo on vuodelta 1975.
Domino-talo vuodelta 1974 Näädänkadulla.
Yrityksiä Ahokaarella.
Kioski Eteläisen Kehäkujan ja Kontionkadun kulmassa elokuussa 2008. Kioski on nyttemmin purettu.
Hakalanmäen puistoa.
Kontionkatua.
Kärpänkatua.
Kuvan rakennukset Kärpänkadulla purettiin vuonna 2017.
Hukankatua.
Ahmankatua.
Ahmankatua.
Rautakauppa Metsäkaarella. Myymälä suljettiin syksyllä 2007.
Kärpänkatua.
|